torstai 11. heinäkuuta 2013

On kaunis päivä

"Meidät on tehty unista ja unet on tehty meistä.
On kaunis päivä, rakkaani, unissa, sanoissa ja kuolemassa.
On kaunis päivä, rakkaani, on kaunis päivä elämässä."

(Riitta Pulkkinen)




Kuukausi on kulunut, kaupunkimaisema vaihtunut maalaisidylliin, pimeät illat pitkiksi valoisiksi kesäilloiksi, katsominen näkemiseksi.


Unelmat ovat muuttuneet todellisuudeksi, historianopiskelija onnelliseksi arkkitehtiopiskelijaksi.







Kuukausi on kulunut huomaamatta. En aio luvata nopeita postauksia enkä kauniita kuvia, vaan aion yrittää madella yhtä hiljaa kuin nämä kesäillat, saakohan ajan kulkemaan yhtä hitaasti kuin sillä oli tapana lapsena? 

Tälle kesälle ei ole muita tavoitteita kuin kokea se. Tavoitteita on ollut, mennyt ja saavutettu. Nyt on aika vain olla.


Kuvat juhannukselta.

Rentouttavaa kesää teille lukijoille! <3 naattu

6 kommenttia:

  1. Kaunis postaus! Onnea opintoihisi, Naattu!

    VastaaPoista
  2. Ihanasti kirjoitettu! Paljon, paljon onnea! Tuossa elämän, arjen, joka hetken elämisessä ja kokemisessa vasta onkin opettelemista. Onneksi siihen on elämä aikaa, ja tämä kesä täydellinen aika sen aloittamiselle. Mutta vielä kerran paljon onnea!! Ja rentouttavaa, kaunista, ihanaa ja rakkauden täyttämää kesää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kauniista sanoista sekä onnitteluista! Ja ihanaa kesää myös sulle <3

      Poista
  3. ihania sanoja ja ihania kuvia!! :) tulin hyvälle mielelle näistä. kiitos sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua jos voi levittää hyvää mieltä. Kiitos itsellesi! :)

      Poista