maanantai 11. helmikuuta 2013

Alussa

Alussa oli naattu, inspiraatio ja epäilys.

Epäilys - tuttu tunne jokaiselle bloggaamisen aloittajalle. Osaanko, riittääkö aika, mistä postaan, saanko lukijoita?

Näiden lisäksi jokaisella meistä on omat epäilyksensä ja esteensäkin bloggaamisen aloittamiselle. Mun kohtalona oli kompastua etsiessäni sitä kuuluisaa punaista lankaa. Halu blogata kaikesta kiinnostavasta maan ja taivaan välillä kumpuaa siitä, että inspiroivista asioista bloggaamalla takuulla inspiroituu vain enemmän. Ja minä kun rakastan inspiroitumista! Bloggaamalla ja seuraamalla kiinnostavia blogeja elämä keskittyy entistä enemmän asioihin, joista oikeasti saa sitä jotain. Mutta noille kivoille jutuille ei vain tahtonut millään löytyä mitään yhteistä, kantavaa ideaa.

Ei mitään muuta kuin inspiraatio. Toisin sanoen teen sitä, mikä kulloinkin sattuu huvittamaan. Se saattaa liittyä piirtämiseen, valokuvaamiseen, kirjoittamiseen, sisustukseen, ruokaan, muotiin, leivontaan, kirjallisuuteen, historiaan, luontoon, liikuntaan tai vaikka siivoukseen. Niimpä oivalsin, että kantava idea on juuri se. Siis se, mistä satun kulloinkin innostumaan.

Ja kaikkihan tietää, että mun kaltaiset innosta kiljuen inspiroituvat ihmiset sattuvat myös olemaan sitä helposti kyllästyvää tyyppiä. Mutta mitäs sitten? Onko meillä muka jotain muutakin kuin vain tämä hetki?


Jotenkin esitellääkseni itseni. Tässä siis on minä, 20-vuotias (toistaiseksi) historian opiskelija, jonka motto vois olla tänään vaikka:

"Unelmien toteutumisen ainoa este on epäonnistumisen pelko."

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin, tervetuloa blogiini lukemaan, katselemaan ja inspiroitumaan!

-naattu

2 kommenttia:

  1. Oikeinki täpäkkä alotus logille! :) Tuo sun motto vois yhtä hyvin olla munki motto. :P

    VastaaPoista
  2. Täpäkkyydestä tiiä mutta alku se on tämäkin alku. :D

    VastaaPoista